Arctic Warm toteuttaa Arktalle Tampereen Hatanpäälle kahden kerrostalon rakennusaikaisen lämmityksen vesi-ilmalämmöllä
Arkta Oy rakentaa Tampereen Hatanpäälle kahden kerrostalon kokonaisuuden, joka käsittää yhteensä 60 asuntoa. Rakentaminen on käynnissä ja tavoitteena on valmistuminen vuoden 2026 lopulla.
Jotta työ voi jatkua keskeytyksettä, rakennusvaiheessa tarvitaan toimintavarmaa lämmitystä ennen kuin lopullinen lämmitysjärjestelmä saadaan käyttöön. Tarve on tuttu, mutta Arktalla aiemmin käytetyt fossiilisiin polttoaineisiin perustuvat lämmitysratkaisut eivät ole enää varteenotettava vaihtoehto.
Arktan työnjohtaja Raine Anttila kuvaa tilannetta näin:
“Päästömääräykset kiristyvät koko ajan, joten meidänkin täytyy miettiä, millä öljylämmitys korvataan jatkossa. Tällaiset ratkaisut ovat osa sitä kehitystä.”
Muuttuva tarve vaatii mukautuvan ratkaisun
Hanke valmistuu vaiheittain rakennuksittain ja kerroksittain. Rakennusaikainen lämmitystarve kasvaa työn edetessä ja jatkuu kevättalvesta siihen saakka, kunnes lopullinen lämmitysjärjestelmä saadaan käyttöön.
Rakentamisen edetessä lämmitystarve muuttuu jatkuvasti. Rakennuksen ominaisuudet ja lämpöhäviöt elävät eri vaiheissa, ja samalla sääolosuhteet vaihtelevat kevättalvesta syksyyn.
Ratkaisulta vaaditaan kykyä mukautua eri rakennusvaiheiden tehovaatimuksiin ilman, että järjestelmää joudutaan ylimitoittamaan varmuuden vuoksi.
Tarpeeseen mukautuva ratkaisu ilman ylimitoitusta
Rakennusaikaisen lämmitystehon mitoitus varmistettiin Arctic Warmin energiantarvelaskurilla, ja Aurora Block -laitteisto mitoitetaan laskennan perusteella vaiheittain kasvavaksi: alkuvaiheessa kohteeseen toimitetaan yksi Aurora 28 -vesi-ilmalämpöyksikkö sekä yksi Aurora 64 -kondenssiöljykattila, joka toimii varavoimana kovien pakkasten ja mahdollisten sähkökatkojen aikana.
Työn edetessä kokonaisuus laajennetaan kahteen vesi-ilmalämpöyksikköön, jolloin käytettävissä on yhteensä 56 kW lämmitystehoa vesi-ilmalämmöllä sekä 64 kW lisätehoa varavoimana poikkeusolosuhteissa.
Näin rakennusaikainen lämmitys voidaan toteuttaa pääosin energiatehokkaalla vesi-ilmalämmöllä ilman, että aikataulu- tai toimintavarmuusriskit kasvavat.
Lämpö jaetaan rakennuksiin kiertovesilämmittimillä kerroksittain ja tilakohtaisesti. Hankkeen edetessä sama laitteisto voidaan kytkeä myös suoraan rakennusten lopulliseen lattialämmitysverkkoon, mikä tehostaa valujen kuivumista ja tukee hankkeen aikataulua.
Arktalle ratkaisevaa on helppo ja fossiilivapaa ratkaisu
“Käytännössä tämä on meille helppo ratkaisu. Järjestelmä mukautuu tarpeisiin eikä vaadi jatkuvaa tankkaamista tai säätämistä. Onhan se myös hyvä, että päästään fossiilisista polttoaineista eroon”, kommentoi työnjohtaja Raine Anttila.
Arctic Warm on syntynyt rakennusalan todellisista tarpeista
Tämän päivän rakentamisessa rakennusaikaisen lämmityksen ei tulisi perustua fossiilisiin, vaikeasti hallittaviin tai epävarmoihin ratkaisuihin.
Perinteiset lämmitystavat eivät enää vastaa kestävän rakentamisen vaatimuksiin, ja ne altistavat hankkeet turhille kustannus-, aikataulu- ja päästöriskeille.
Aurora Block on kehitetty vastaamaan tähän tarpeeseen.